Tarkastelen tässä artikkelissa erilaisten tilojen käyttöä ja hyvinvointia lisäävien tilojen rakentumista sekä yksilön että ryhmän näkökulmasta. Tuon lisäksi mukaan yhteiskunnallisen ajatuksen siitä, kenelle tilat ovat tarkoitettu, kenelle ne ovat turvallisia ja kuka niissä saa toimia ja kuka voi perustaa julkisia tiloja. Esimerkkitilana toimivat Lappeenrannan Soppi-tila sekä muut pienet alueellisen asukasyhdistysten tai järjestöjen perustamat kerho- ja harrastetilat.
Turvalliset hyvinvoinnin tilat
Hyvinvoinnin tilat -hankkeessa Lappeenrantaan Sammonlahden alueelle lähdettiin kehittämään kaikille avointa tilaa, jossa olisi monen eri toimijan kokoontua ja tuottaa itse tilaan toimintaa. Tilaa perustettaessa oli yksi vaihtoehto myös tila, jolla ei olisi fyysistä paikkaa vaan tila olisi henkinen, hyvinvointia ympärilleen levittävä mielentila. Tilaa olisi vain sen nimissä tehtävä toiminta; ne teot, joilla asuinalueen ja kaupungin asukkaiden osallisuutta ja hyvinvointia pyrittäisiin nostamaan. Tällaisetkin tilat ovat mahdollisia, mutta vaativat ehkä taakseen tarkkaan pohditun vision tai vahvan tietoisuuden siitä, minkä puolesta toimitaan. On helpompaa liittyä osaksi henkistä tai virtuaalista hyvinvoinnin tilaa, jos on yhteinen asia, jonka ympärille kokoonnutaan tai asia, jota edistetään, esimerkiksi vaikkapa jonkin vähemmistöryhmän oikeuksien edistäminen tai väärinkäytösten estäminen. Esimerkiksi poliittiset tai uskonnolliset liikkeet voivat toimia vailla yhteistä tilaa, ihmisten mielissä, eivätkä ne ole täysin sidoksissa fyysisiin paikkoihin.
Pelkästään asuinympäristön ja siellä asuvien ihmisten elämänlaadun parantaminen ei ole välttämättä kovin selkeä tavoite. Asukkaat ovat keskenään erilaisia ja hyvinvoinnin ja elämänlaadun lisääminen tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Siinä missä yksi kaipaa lisää virikkeitä ja tapahtumia, toinen nauttii hyvistä luontoreiteistä ja kolmas kokee arkea kohottavina kulttuurielämykset.
Sammonlahdessa päädyttiin perustamaan kaikille avoin yhteinen tila S-marketin yhteydessä olevaan tyhjillään olevaan tilaan. S-market Sammonlahti sijaitsee keskeisellä paikalla ja sen vieressä on toinen ruokakauppa, apteekki, kampaamo, lounasravintola ja tien toisella puolella kaikki muut asuinalueen palvelut, kirjasto, pizzeria, Kela, neuvola, kirkko jne. Ruokakaupan yhteydessä olevaan tilaan osuu paikalle mahdollisesti hyvin monenlaisia ihmisiä, jotka ovat tulleet ruokaostoksilla, mutta eivät ole välttämättä osanneet etsiä nimenomaan tätä tilaa. Tilan nimeksi annettiin Soppi ja sen perusperiaate oli se, että Soppeen olisi kaikki tervetulleita ihan vain ohimennen käväisemään tai kauemmin olemaan, osallistumaan johonkin toimintaan tai itse järjestämään mielekästä tekemistä muille.
Erilaisiin tiloihin ja tekemisiin osallistuminen on toisille luontevampaa kuin toisille, ja järjestäjänä tämä olisi otettava ainakin uuden tilan alkutaipaleella huomioon. Kaikki eivät lähtökohtaisesti ole rohkeita ja itsevarmoja ottamaan uusia paikkoja haltuun. Jotta tilasta tulee aidosti kaikkien paikka ja helposti lähestyttävä, on asiaa edistettävä tietoisesti.
Yhteisen tilan on oltava kaikille turvallinen. Turvallinen tila tarkoittaa yhteisöllistä yritystä luoda käytäntöjä, jotka saavat kaikki tilaan ja sen tapahtumiin osallistuvat ihmiset kokemaan olonsa turvalliseksi. Se tarkoittaa myös pyrkimystä ottaa vastuuta mahdollisista hankalista tilanteista ja reflektoida ristiriitoja sen sijaan että niitä vain siedettäisiin.
Turvallisessa tilassa toteutuvat seuraavat asiat:
- kiusaamista ei sallita
- hankaliin tilanteisiin puututaan,
- kaikkia tilaan tulijoita kohdallaan samalla tavalla
- jokainen sitoutuu kunnioittamaan toisia tilassa olevia (Ruskeat tytöt).
Turvallisen tilan määritteleminen on lähtöisin alakulttuurien, kuten sukupuoli- tai seksuaalivähemmistön tarpeesta kokoontua rauhassa ilman häirintää. Periaate on kuitenkin levinnyt koskemaan paitsi tiettyjen ryhmien kokoontumisia, myös julkisia tiloja: esimerkiksi Helsingin kirjasto Oodi on julkaissut sivuillaan omat turvallisen tilan periaatteensa, jotka on mietitty yhdessä asiakkaiden kanssa. Tää onkin nykyajan tiloille tyypillistä: ne muovautuvat ja määrittyvät tasa-arvoisesti, yhdessä sopien, jolloin yhdessä valittuihin periaatteisiin on helpompi sitoutua. Yhteisesti sovitut säännöt ja niihin sitoutuminen lisää myös osallisuutta. Niiden avulla voidaan myös rakentaa sosiaalista pääomaa.
Yksilön sosiaalinen pääoma
Sosiaalisen pääoman käsitettä on viime vuosien yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa ja keskusteluissa käytetty paljon. Sillä saatetaan tarkoittaa asiayhteyden mukaan hieman eri asioita, ja se saatetaan määritellä sen mukaan, onko kyse yksilön vai yhteisön pääomasta. Jokseenkin yksimielisesti on kuitenkin päädytty seuraavaan määritelmään:
Yksilön sosiaalinen pääoma viittaa toimijan kykyihin saavuttaa erilaisia hyötyjä sosiaalisten verkostojen avulla.
(Kouvo 2011, 211)
Tällainen hyöty voi olla mitä tahansa ihmisen hyvinvointi edistävää, ei taloudellista eikä välttämättä helposti mitattavaa hyötyä. Sillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi osallisuuden tunnetta, hyvinvoinnin lisääntymistä tai turvallisuuden tunnetta.
Näitä hyötyjä voi olla vaikea havaita tai tunnistaa. Usein vasta sosiaalisten verkostojen ja sosiaalisen pääoman puute ja siitä seuraavat osattomuuden tai yksinpärjäämisen pakon kokemukset tekevät näkyväksi sen, miten tärkeää olisi, että jokaiselle rakentuisi oman kokoinen ja näköinen sosiaalinen verkosto ja yhteys kannatteleviin yhteisöihin.
Kannattelevan yhteisön tärkeä piirre on keskinäinen luottamus. Luottamuksesta puhutaan usein asiana, joka kasvaa, kun ihmisen sosiaalinen pääoma karttuu. Luottamuksen kasvun ja järjestötoiminnan/kansalaisaktiivisuuden yhteydestä on osin ristiriitaista tutkimustietoa. Näyttää siltä, että luottamus on korkealla sellaisissa yhteiskunnissa, joissa järjestöosallistuminen on vahvaa. (Kouvo 2011, 211). Toisaalta pelkästään vahvat järjestöt ja kansalaistoimijuus eivät riitä selittämään koettua luottamusta. Osansa luottamuksen rakentumiseen yhteiskunnassa ovat tehneet myös vahvat julkiset instituutiot ja normit, joilla keskinäistä luottamusta ja turvallisuutta ylläpidetään.
Hyvinvoinnin tilat -hankkeessa uuden tilan perustaminen juuri Lappeenrannan Sammonlahden alueelle lähti ajatuksesta ja ennakkotiedosta liittyen alueen monimuotoiseen asukaskuntaan. Sammonlahdessa on omakotitaloalueita, joilla asuu jo ikääntynyttä väestöä ja lapsiperheitä, on opiskelija-asuntoloita, maahanmuuttajia ja työttömiä kansalaisia. Alueen asukkaat ovat siis varsin heterogeeninen joukko ihmisiä melko pienellä alueella. Tämän voisi ajatella tuovan yhteiseen tilaan löytymisen helpoksi. Sammonlahteen rakentuvan tilan ajateltiin palvelevan kaikkia ja olevan kaikille avoin. Tausta-ajatuksena oli yhteisen kaupunkikulttuurin ja avoimen toiminnan kehittyminen ja sitä kautta osallisuuden parantuminen sellaisissa ryhmissä, jotka eivät välttämättä käytä kaupungin keskusta-alueella olevia palveluita tai joille ei ole mahdollista sitoutua maksullisiin harrastustoimintoihin.
Sosiaalinen pääoma, osallisuus ja toimiminen kansalaisyhteiskunnassa erilaisissa tehtävissä vaikuttaa siihen, miten yksilö kiinnittyy osaksi koko yhteiskuntaa ja kuinka aktiivisesti käyttäytyy yhteisten asioiden hoitamisessa, esimerkiksi poliittisesti. Sekä poliittinen osallistuminen että vuorovaikutus hallinnollisten toimijoiden kanssa on oletuksen mukaan yleisempää korkean järjestöaktiivisuuden yhteiskunnissa (Kouvo 2011, 211). Järjestöt ja kansalaistoiminta ikään kuin valmentavat toimimaan täysivaltaisena kansalaisena koko yhteiskunnassa.
Sosiaaliset suhteet ja niissä rakentuvat pääomat voivat toki sijaita muuallakin kuin järjestötoiminnassa, esimerkiksi perheessä, koulussa, työpaikalla tai harrastuksissa. Olennaista on, että ihminen on tervetullut toimimaan osana jotain suurempaa kokonaisuutta ja parhaassa tapauksessa harjaantuu yhteiseen toimintaan ja vastuuseen jo pienestä pitäen.
Hyvinvoinnin tilat sosiaalisen pääoman rakentajina
hteisön tasolla sosiaalinen pääoma tarkoittaa merkittävää sosiaalista resurssia, joka yhdistää kansalaiset toisiinsa ja saa heidät pyrkimään kohti yhteisiä tavoitteita. Sosiaalisen pääoman tunnetuimpia kuvaajia ja yksiköitä ovat sosiaaliset verkostot, vastavuoroisuuden normit ja luottamus. (Kouvo 2011, 211.) Verkostot ja luottamus muihin ihmisiin sekä yhteiskunnallisiin toimijoihin ovat se ainesosa, joka pitää yhteiskuntamme koossa.
Vahvat verkostot ja verkostojen sosiaaliset suhteet voivat toimia myös ekslusiivisesti, muita ulossulkien. Tällöin sosiaalinen pääoma ja sen hyödyt on pienen joukon saatavilla, mutta ei hyödytä tai rakenna ympäröivää yhteiskuntaa.
Robert D. Putnam (2002) on tutkinut sosiaalista pääomaa ja erottanut kaksi erilaista yhteenkuuluvuuden tapaa, jotka ovat:
- sitova yhteisöllisyys
- yhdistävä yhteisöllisyys.
Sitova yhteisöllisyys tarkoittaa tilannetta, jossa sosiaalista pääomaa kertyy yhteisössä, joka on tiivis ja jonka jäsenillä on keskenään samankaltaiset taustat. Yhdistävä sosiaalinen pääoma taas voi koostua heikommasta yhteydestä ja heterogeenisestä joukosta. Yhdistävän sosiaalisen pääoman piiriin tulevat ihmiset ovat voineet olla aiemmin toisilleen tuntemattomia ja yhteys on luonteeltaan avointa. (Möller 2016, 103.)
Putnam on erilaisia ryhmiä havainnoidessaan huomannut, että sitovat yhteydet ovat voineet olla siihen kuuluville yksilöille elintärkeitä, kun kyseessä on ollut esimerkiksi jokin vähemmistöryhmä, mutta samaan aikaa ryhmään kuuluminen on voinut kaventaa minäkuvaa ja kääntää katseen sisäänpäin. Toiminnasta tulee helposti pienen piiri juttu ja tavat alkavat kangistua normeiksi. Yhdistävä sosiaalinen pääoma sen sijaan luo vastavuoroisuutta ja laajentaa identiteettejä. Se katsoo eteenpäin ja on vastavuoroista, jolloin siihen kuuluminen on maailmankuvaa rikastava ilmiö. (Möller 2016, 103.)
Hyvinvoinnin tiloissa lähtökohtana on ajatus yhdistävästä yhteisöllisyydestä. Luottamus lisää luottamusta ja hyvä lisää hyvää, jolloin hyvinvointiyhteiskunnassa riittää sosiaalisia resursseja jokaiselle. Osallistumalla ja jakamalla läsnäoloa ja kokemuksia kytkökset muihin vahvistuvat ja tuottavat yhteistä hyvää, jota riittää kaikille.
Lähteet
Kotiranta, T. & Virkki, T. 2001. Toimijuus ja sosiaalisen toiminnan teoria. Teoksessa Kotiranta, P., Niemi, T. & Haaki ,R. (toim.) Sosiaalisen toiminnan perusta. Helsinki: Gaudeamus.
Kouvo, A. 2011. Järjestöt sateentekijöinä. Teoksessa Pessi, A. & Saari, J. (toim.) Hyvien ihmisten maa. Auttaminen kilpailukyky-yhteiskunnassa. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu.
Kurki, L. 2011. Sosiokulttuurinen innostaminen yhteisötyössä. Teoksessa Ruuskanen, P. K. Savolainen, K. & Suonio, M. (toim.) Toivo sosiaalisessa: toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. Kuopio: UNIpress.
Möller, A. 2016. Tutut ja tuntemattomat. Teoksessa Möller, A. (toim.) Paikan tuntu. Helsinki: Maaseudun sivistysliitto.
Pessi, A. & Saari, J. 2011. Esipuhe. Teoksessa Pessi, A, & Saari, J. (toim.) Hyvien ihmisten maa. Auttaminen kilpailukyky-yhteiskunnassa. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja. Helsinki: Diakonia-ammattikorkeakoulu.
Putnam, R. D. (toim.) 2002. Democracies in Flux: The Evolution of Social Capital in Contemporary Society. Oxford: Oxford University Press.
Ruskeat tytöt. Turvallisempien tilojen periaatteet.
Rouvinen-Wilenius, P. 2014. Kohti osallisuutta - mikä estää, mikä mahdollistaa. Teoksessa Jämsen, A. & Pyykkönen, A. (toim.) Osallisuuden jäljillä. Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistys.
Savolainen, K. 2011. Sosiokulttuurinen innostaminen yhteisötyössä. Teoksessa Ruuskanen, P., Savolainen, K. & Suonio, M. (toim.) Toivo sosiaalisessa: toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. Kuopio: UNIpress.
Tuomela, R. & Mäkelä, P. 2011. Sosiaalinen toiminta. Teoksessa Kotiranta, T., Niemi P. & Haaki R. (toim.) Sosiaalisen toiminnan perusta. Helsinki: Gaudeamus.