Siirry sisällön alkuun

Sun vuoro

Jari Pihlava

Asetimme hankkeessa tavoitteeksi madaltaa kynnystä lähteä kotoa mukaan Hyvinvoinnin tilojen tarjoamaan, itselle  sopivaan toimintaan. Osallistuminen itselle merkitykselliseen toimintaan voi olla ajoittain estynyt tai kynnys lähteä kotoa esimerkiksi ruudun äärestä on kasvanut, vaikka yhteyden kaipuu toisiin ihmisiin on olemassa ja tietoisuus osallistumisen voimasta olisikin mielessä. 

Opiskelijayhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun hyvinvointiteknologian, toimintaterapian ja ohjelmistotuotannon sekä sosiaalialan opiskelijoiden kanssa kehitettiin Sun vuoro -digisovellus. Sovellus perustuu ajatukseen, että yhteisössä merkitykselliseen, itse valittuun, sopivasti mitoitettuun toimintaan osallistumalla hyvinvointi lisääntyy ja osallistuja voi koetella kykyjään ja taitojaan. 

Sovelluksesta päätettiin tehdä kevyt, teoreettiselta taustaltaan vakavasti otettava digitaalinen väline. Sen kehittämisessä  olivat opiskelijoiden lisäksi aktiivisesti mukana hyvinvoinnin tekijät Jaana Merenmies ja Roosa Lindholm Annalan huvilalta.

Välineen toiminnallinen perusajatus on, että ihminen arvioi netissä kolmella kriteerillä omaan tekemisen tarpeeseen liittyviä tekijöitä. Nämä ovat: 

Samoilla kolmella kriteerillä Hyvinvoinnin tila on arvioinut tarjolla olevat tehtävät, ja match! tapahtuu välineen avulla automaattisesti. Väline tarjoaa tehtävää, antaa tiedon kehen olla yhteydessä ja koska tehtävää on mahdollista tehdä. Väline antaa mahdollisuuden myös kehittää tilojen tarjoamaa toimintaa keräämällä anonyymiä tietoa hakijoiden “profiileista” vastaajien valintojen perusteella ja toisaalta klikatuimmista tehtävistä. Esimerkiksi jos tekemistä kaipaavat arvioivat hyötyvänsä paljosta fyysisyydestä ja vähästä ajattelusta, niin ko. tehtäviä kannattaa silloin laittaa tarjolle.

Sun vuoro -digisovellus

Sun vuoro -digisovelluksen tekijätiimi

Metropolian hyvinvointitiimin asiantuntija:

  • Jari Pihlava

Metropolian ohjelmistotuotannon opiskelijat:

  • Joonas Taivalmaa
  • Jaakko Mäkilaurila
  • Jaakko Kauranen
  • Tuukka Rissanen
  • Johanna Virtanen
  • Samuli Ketonen
  • Ville Kautonen
  • Ilari Anttila
  • Joona Silvennoinen
  • Tomi Kalmari

Lisäksi Metropolian sosiaalialan, toimintaterapian ja hyvinvointiteknologian opiskelijoita.

Annalan Hyvinvoinnin tilan työntekijät:

  • Jaana Merenmies
  • Roosa Lindholm

Jaa sivu