Hyvinvoinnin tilat -hanke on rakennettu positiivisen psykologian teoriaperustalle. Positiivinen psykologia on psykologian kentässä uudehko suuntaus. Positiiviseksi psykologiaksi nimettynä tieteenhaarana sillä on aivan lyhyt historia, vaikka sen tutkituimmat ilmiöt ovat kiinnostaneet pitkään monia (lähi)tieteitä. Termin on lanseerannut vasta 1990-luvun lopulla yhdysvaltalainen psykologian professori Martin Seligman. Hän tutki psykologian professori Christopher Petersonin kanssa 2000-luvun alussa, miten aristoteliseen hyvinvointikäsitykseen pohjaavat luonteenvahvuudet mahdollistavat yksilöiden, ryhmien ja yhteisöjen hyvinvoinnin sekä kukoistuksen (Peterson & Seligman 2004). Myös psykologi Mihaly Csikszentmihalyin flow-teoria vuodelta 1990 yhdistyy positiiviseen psykologian historiaan sekä tieteeseen siitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoista (Seligman & Csikszentmihalyi 2000, 5–14; Seligman 2011.)
Positiivinen psykologia suuntaa huomiota siihen, mikä toimii, on ehjää ja lisää myönteistä muutosta.
Positiivinen psykologia suuntaa huomion häiriöistä ja ongelmista vahvuuksiin ja siihen, mikä toimii, on ehjää ja lisää myönteistä muutosta (Uusitalo-Malmivaara 2014; Ojanen 2014; Seligman, Steen, Park & Peterson 2005; Boniwell 2006). Hankkeessa pyritään huomaamaan ja houkuttelemaan esiin tyhjentyvien, käyttöä vailla olevien tilojen sekä niissä rakennettavaan toimintaan osallistuvien potentiaali. Positiivisen psykologian perusidean mukaisesti ei siis nähdä vain hylättyä, rikkinäistä tilaa ja niihin haalittavia syrjäytyneitä, kenties esimerkiksi työttömiä ihmisiä. Kiinnitetään huomio tilaan, jossa voidaan yhdessä osallistua, rakentaa merkityksellistä toimintaa ja vahvistaa osallistujien hyvinvointia. Hanke nimettiinkin myönteisen muutoksen keskeisen tavoitteen mukaisesti: ”Hyvinvoinnin tilat”.
Suomessa positiivisen psykologian teemoja ovat pioneereina penkoneet esimerkiksi:
- kukoistuksen ja innostamisen filosofi, tohtori Esa Saarinen
- onnellisuutta, hyvinvointia ja kukoistusta monipuolisesti tarkasteleva psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen, jonka positiivisen psykologian oppikirjasta 2007 tuli uudistettu painos (2014)
- lasten onnellisuutta ja VIA-vahvuuksia Suomessa tutkiva ja mm. positiivisesta psykologian voimasta 2014 kirjan toimittanut erityispedagogiikan dosentti Lotta Uusitalo-Malmivaara
- positiivisen psykologian, työn imun ja ilon sekä positiivisten työpaikkojen saralla sosiaalipsykologian dosentti Jari Hakanen (2009a, b) sekä filosofi, tohtori ja työhyvinvoinnin professori Marja-Liisa Manka (2015)
- positiivisesti poikkeavasta työkäyttäytymisestä väitellyt ja motivaatiosta sekä hyvinvoinnista kiinnostunut kauppatieteilijä, tekniikan tohtori Merja Fischer (2012)
- soveltavan positiivisen psykologian maisteriksi Seligmanin ohjauksessa opiskellut, sisua väitöskirjassaan tutkiva Emilia Lahti (2018)
- hyvinvoinnin, motivaation ja hyvän elämän filosofi, onnellisuutta ja positiivista psykologiaa tutkiva tohtori Frank Martela (2014).
Lisäksi kymmenet muut suomalaisasiantuntijat ovat perehtyneet positiivisen psykologian ilmiöihin, kuten positiiviseen terveyskäsitykseen, voimavara- ja ratkaisukeskeisyyteen, myönteisyyteen, onnellisuuteen, kukoistamiseen, koetun hyvinvoinnin maksimointiin ja tulevaisuuden toivoon. Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalojen psykologian opetukseen on tuotu systemaattisesti esimerkiksi Harvardissa tuotettuja tiedejulkaisuja positiivisesta psykologiasta vuodesta 2009. Suomen positiivisen psykologian yhdistys on aiemmin mainitun psykologi Emilia Lahden aloitteesta perustettu joulukuussa 2014.
Hyvinvoinnin tiloissa ollaan kiinnostuneita hankkeeseen osallistuvien omasta subjektiivisesta hyvinvoinnin kokemuksesta. Subjektiivinen hyvinvoinnin kokemus tarkoittaa henkilön omaa arviota tai käsitystä omasta hyvinvoinnistaan. Kyse ei siis ole ulkopuolisesta ja puolueettomasta eli objektiivisesta saati ammattimaisesta arviosta. Tässä hankkeessa on tietoisesti pyritty vahvistamaan osallisuuden kokemusta erityisesti niillä hankkeen osallistujilla, jotka muuten olisivat kenties ulkopuolisen tai ”tarkkailtavan ja autettavan” roolissa (THL 2020). Osallisuutta vahvistetaan Hyvinvoinnin tiloissa mm. siten, että hankkeen osallistujat saavat itse vaikuttaa toimintaan ja valita siitä oman subjektiivisen kokemuksensa perusteella hyvinvointiaan vahvistavia elementtejä. Yhdelle se voi olla Hyvinvoinnin tilan keiton reseptin kehittämistä, toiselle takkatulen ylläpitoa ja kolmannelle puutarhatalkoisiin osallistumista.
Hyvinvoinnilla on henkilökohtaisena kokemuksenakin monia ulottuvuuksia.
On huomionarvoista, että hyvinvoinnilla on henkilökohtaisena kokemuksenakin monia ulottuvuuksia. Subjektiivisena kokemuksena yksittäinen henkilö voi kokea itsensä samanaikaisesti varsin hyvinvoivaksi ja toisaalta vastakohtaisesti vaikkapa pahoinvoivaksi – mikäli se edes on tämän jatkumon vastapooli! Hän saattaisi esimerkiksi olla ”hankkeen kohderyhmää edustavana henkilönä” työelämästä syrjäytynyt 50-vuotias nainen tai hyvin vähän mihinkään osallistuva nuori mies. Hänellä saattaisi kenties olla mielenterveys- ja päihdepulmia, joista hän ehkä kokisi kärsivänsä. Tästä huolimatta hän saattaisi kokea olonsa onnelliseksi joko väliaikaisesti – koska aurinko paistaa! – tai pysyvämpiluonteisesti – koska on ystäviä tai oma koti ja paikka, johon lähteä joka arkipäivä tekemään jotain mielekästä. Voisin lähteä hahmottelemaan tarkemmin esimerkiksi psyykkistä, sosiaalista ja fyysistä hyvinvoinnin ulottuvuutta tai hyvinvoinnin holistista, nämä kaikki ”osat” huomioivaa hyvinvoinnin kokonaisuutta. Valitsen esimerkkinä keskittyä ensin hiukan enemmän yhteen hyvinvointiin vaikuttavaan tekijään, mielenterveyteen (Keyes & Michalec 2013, 614) ja sitten esitellä positiivisen psykologian näkökulmia hyvinvoinnin keskeisistä ulottuvuuksista (mm. Ryff Favan & Ruinin 2013, 1034-1036 mukaan).
Positiivisessa psykologiassa ei keskitytä perinteiseen ongelmien tai riskitekijöiden tarkasteluun, vaan enemmänkin voimavaroihin ja suojatekijöihin, asioihin, jotka mahdollistavat onnistumisen tai jopa kukoistamisen (Seligman 2011). Esimerkiksi mielenterveyden osalta positiivinen psykologia on kiinnostunut psyykkisestä hyvinvoinnista eikä perinteisellä tavalla häiriöistä ja niiden lievittämisestä (Keyes & Michalec 2013, 614). Hyvinvointi on asia, jota on todella vaikea määritellä ja jota tulee aika harva ajatelleeksi ennen kuin huomaa, ettei sitä olekaan riittävästi.
Usein kysyn opiskelijoilta psykologian lehtorin työssäni, mikä on (sensuroimatta!) ensimmäinen sana, joka heille tulee mieleen termistä “mielenterveys”. Valitettavasti suurimmalla osalla tämä ihan ensimmäinen sana on jonkin häiriön lääketieteellinen tai arkikielinen kuvaus, kuten “masennus”. Kuitenkin kun termiä tarkastellaan pidempään, ajatuksen kera, huomio alkaa siirtyä myös sanan myönteisiin merkityksiin, kuten “terveys”. Tällöin opiskelijat jo helpommin mielenterveyttä pohtiessaan päätyvät sellaisiin määritelmiin, kuten “onnellisuus”, “tasapainoinen elämä”, “kyky nauttia ja toisaalta ottaa vastuuta” tai “psyykkinen hyvinvointi” (WHO 2018). Kaikki nämä kuvauksina sopivat siihen, mihin Hyvinvoinnin tiloissa halutaan keskittyä. Käytänkin usein mielen hyvinvointi-käsitettä, kun haluan nopeammin saavuttaa tilanteen, jossa mielleyhtymät mielenterveydestä ovat myönteisiä – ja erittelemättä kaikkiin ihmisiin liittyviä. (Tawast 2019, 317–318).
Positiivisessa psykologiassa hyvinvointia lähestytään terveyden tekijöitä tarkastellen.
Positiivisessa psykologiassa hyvinvoinnin teemoja lähestytään salutogeenisesti (Billings & Hashem 2010) eli terveyden, esimerkiksi mielen hyvinvoinnin, tekijöitä tarkastellen. Hyvinvoinnin tiloissa käytetään aikaa tämän periaatteen mukaisesti sen ihmettelyyn, mikä toimii, mikä on riittävän hyvää ja mikä vielä jatkossa lisäisi mielen hyvinvointia (Uusitalo-Malmivaara 2014). On toki tärkeää, ettei vaikeita asioita jätetä käsittelemättä: mieli joka tapauksessa jollain tasolla työstää hankaluuksia, mihin kuluu psyykkistä energiaa. Silti on taito oppia irrottautumaan murehtimisesta esimerkiksi iltaisin, jotta nukahtaminen onnistuu, tai silloin, kun voisi nauttia jostain ihanasta, mitä itselle on suotu. Elämään kuuluu monenlaisia tunteita ja kokemuksia, myös kriisejä. Tasapainon saavuttaminen vaatii vähitellen elämässä kertyviä mielen hyvinvoinnin taitoja (Torppa 2018) – joskus toki myös läheisten tai ammattilaisten tukea (Mielenterveystalo.fi; Tawast 2019, 318).